Jotta voit ylipäänsä lähteä kehittämään omaa myynnillistä osaamistasi, sinun on ensiarvoisen tärkeää ihan ensimmäiseksi tunnistaa oma sokea pisteesi myyjänä.
Tutustuttuasi artikkeliin ”näin tunnistat oman sokean pisteesi myyjänä” voit lopettaa aikaa vievän hortoilun sinne tänne ja keskittyä niihin asioihin, jotka vievät sinua myynnillisesti eteenpäin.
Näin tunnistat oman sokean pisteesi myyjänä
Polku myyjäksi alkaa jokaisella ihmisellä hieman eri tavalla. Toiset meistä osaavat luontaisesti toimia niin, että he saavat hyvin nopeasti hieman enemmän myyntiä aikaiseksi kuin toiset.
Suurin osa myyjistä joutuu kuitenkin opettelemaan myyntiprosessin enemmin tai myöhemmin kantapään kautta, kohta kohdalta, menestyäkseen alalla.
Yleensä tarve myyntiprosessin kunnolliseen opiskeluun syntyy viimeistään siinä aiheessa, kun havaitset, että myynti ei yksinkertaisesti kulje siten, kuin sen pitäisi kulkea.
Tunnistat tämän vaiheen siitä, että tilipussisi huutaa tyhjyyttään, ja lähiesihenkilökin todennäköisesti hengittelee jo niskaasi 😅.
Tarve löytää oma sokea pisteesi myyjänä tulee eteesi todella nopeasti myös silloin, jos toimit puhtaasti provisiopalkkaisena myyjänä tai yrittäjänä.
Missä kohdin olet nyt
Jotta myyminen olisi tehokasta sekä myynnillisesti kannattavaa, tarvitsee sinun ymmärtää mm. seuraavat asiat:
- Missä vaiheessa olet myyntiprosessissa menossa asiakkaasi kanssa
- Missä kohdin myyntiprosessissa mahdollisesti oikaiset (ja samalla minimoit mahdollisuudet parempiin myyntituloksiin)
- Mitkä kohdat myyntiprosessista ovat sinulle haastavia ja tarvitset niihin koulutusta
- Miten seuraat sekä valmennat itse itseäsi systemaattisesti, jotta kehittyisit myyntialan ammattilaiseksi.
Käyn artikkelissa ” Rahaa nopeasti – näin tienaat myyjänä enemmän” läpi Supermyyjän 3 tärkeää askelmaa.
📌 Suosittelen sinua tutustumaan kyseiseen postaukseen, pääset sen avulla hyvin alkuun myyntiprosessisi kehittämisen kanssa.
Mutta palataan sinun sokeaan pisteeseesi myyjänä
Tutki seuraavaa diagrammia, ja pohdi, missä kohdin omasta mielestäsi olet tällä hetkellä menossa henkilökohtaisella polullasi.
Mitä paremmin olet tietoinen nykyisestä sijainnistasi, sitä helpompi sinun on lähteä etsimään itsellesi apua mahdollisiin kehityskohteisiin.

Polku
Puran tässä vielä tarkemmalle tasolle esittämääni polkua, jotta varmasti löydät tämänhetkisen oman sokean pisteesi myyjänä.
- Et oikeastaan edes haluaisi tehdä nykyistä myyntityötäsi, sillä lähes jokainen päivä tuntuu kuin tervan juonnilta. Et kuitenkaan ole halukas etsimään keinoja, miten saisit myyntisi luistamaan paremmin, sillä ajattelet, että sinusta ei vain yksinkertaisesti ole myyjäksi.
- Et ihan vielä ole heittänyt kirvestä kaivoon, sillä olet saanut muutamia hyviä tuloksia aikaiseksi, ja TIEDÄT, että jos vain oppisit tekemään asioita jotenkin toisin, voisit aivan hyvin menestyä nykyisessä myyntityössäsi ja vieläpä taloudellisesti loistavasti.
- Tiedostat, että sinun on saatava apua, jotta kehittyisit, ja oletkin jo yrittänyt etsiä tietoa netistä ja joistakin oppaista, mutta et vain saa millään aikaiseksi aloittaa systemaattista opiskelua asian suhteen. Käytät vapaa-aikasi mieluummin hengailuun, mutta omatuntosi kolkuttelee jo oven takana. Tiedät kyllä tasan tarkkaan, ett tästä ei hyvä heilu, jos mikään ei muutu.
- Olet oivaltanut, mitkä kohdat myyntiprosessissasi ontuvat, ja nyt on aika tarttua toimeen. Haluat saada selkeitä ohjeita, miten teet tarvittavat korjausliikkeet tekemisessäsi. Olet motivoitunut ja halukas oppimaan kaiken myymisestä.
- Osaat käyttää myyntiprosessia jo tehokkaasti hyväksesi, mutta haluat vielä tukea matkallesi mukaan, että myös jatkossa osaisit tarvittaessa tunnistaa nopeasti ne kohdat, joissa toiminta lähtee menemään huonompaan suuntaan.
Kun olet nyt löytänyt nykyisen sijaintisi polulla, on sinun todella paljon helpompaa keskittyä juuri niiden esteiden minimoimiseen, joita tässä kohtaa polulla on sinun tielläsi.
Epätoivoinen tarvitsee nimittäin täysin erilaisia työkaluja avukseen kuin Pro tason tekijä, joten tässäkin, kuten itse asiassa kaikessa kehitykseen liittyvässä ylipäänsä, on äärimmäisen tärkeää tietää, missä on ja minne on menossa.
Eikä ole lainkaan huono idea selvittää myös syitä, miksi on menossa sinne, minne nyt oletkaan menossa, ja että miten pääsisit sinne sinun kannaltasi vaivattomammin, vai mitä ❤.
Jämäkkä ihminen
Paul M. Timmin (80-luvun loppupuolella ilmestyneen ” Building Customer and Employee Allegiance” kirjan kirjoittaja) mukaan ihmisen jämäkkyys on ydinasia ja se eroaa aggressiivisuudesta selkeästi.
Kyseisen teoksen mukaan jämäkkä henkilö on miellyttävän suora ja luotettavasti varma. Jämäkkään henkilöön ei kohdistu kielteisiä reaktioita.
Aggressiivinen henkilö puolestaan on hyökkäävä, ja hänen käytökseensä vastataan hyökkäävästi, koska hän loukkaa toisten tunteita.
Mitä jämäkkyys sitten oikeastaan on? Millaisista elementeistä se koostuu, ja olisiko sinun myyjänä hyvä olla tietoinen omasta ”jämäkkyytesi” tasosta?
Entä olisiko sinun helpompi edetä nykyisellä polullasi, jos osaisit tunnistamisen lisäksi myös tietoisesti muokata tätä ”jämäkkyyteesi” tasoa?
Itse ajattelen kyseisen jämäkkyyden koostuvan hyvin pitkälti
- uskomuksistani itsestäni, muista ihmisistä sekä ympäristöstäni
- mieltymyksistäni
- kunnianhimostani
- arvoistani
- oman arvon tunteestani
- kyvystäni olla avoin itseni kehittämiselle
Ja kaikkia näitä ominaisuuksia pystyt helposti muokkaamaan käsittelemällä henkilökohtaista uskomuskartastoasi, sekä mielesi loogisia tasoja TIETOISESTI.
Lue lisää ”Unelmakartasto” luentosarjoista tästä.
Yhteenveto
Tämän artikkelin tavoitteena on saada sinut oivaltamaan oma nykyinen myynnillinen sijaintisi. Mitä paremmin tiedostat sen, sitä helpompi sinun on edetä omalla matkallasi kohti parempia myyntituloksia.
Ja kuten olen tainnut jo jossakin artikkelissa mainitakin, jos haluat päästä Suorittajasta Supermyyjäksi, tarvitset
- raudanlujan itsetunnon
- faktatietoa myyntiprosessista
- kykyä ja nöyryyttä omaksua uusia asioita avoimin mielin.
Olet myös lämpimästi tervetullut Kristallikerhoon, jos koet, että kirjoittamani sisältö antaa sinulle lisäarvoa elämääsi.
💎 Lue lisää ihanasta kerhostamme tästä.