”Miten voit johtaa itseäsi tehokkaasti” artikkelissa käsittelen myynnillistä itsensä johtamista sekä siihen liittyviä variaatioita.
Kuten ehkä tiedätkin, myyntiorganisaatioissa käytettäviä johtamismalleja on lähinnä kahdenlaista. Tällöin puhutaan joko tulos- tai tavoitejohtamisesta.
Ja yllättävää kyllä, suurin osa myynnin esihenkilöistä käyttää yhä nykyäänkin tavoitejohtamista työkalunaan. Ja vieläpä usein ainoanaan, valitettavasti.
Tavoitejohtamisen tehottomuus piilee kuitenkin siinä, että tässä mallissa seurataan ainoastaan mennyttä aikaa ja jo saavutettua tulosta, jota sitten verrataan asetettuun tavoitteeseen.
Totta kai tavoitteita pitää olla, niitä pitää asettaa, ja ne pitää olla juuri ja juuri tavoitettavuuden rajoissa, mutta johtamiskeinona tavoitejohtaminen on vanhanaikaista ja melko hyödytöntäkin, oli sitten kyseessä itsensä tai tiiminsä johtaminen.
Tulosjohtaminen on sen sijaan selkeästi parempi ja tehokkaampi tapa johtaa.
Voisi äkkiseltään luulla, että tulosjohtaminen olisi pelkästään tulokseen painottuvaa johtamista, mutta näin ei todellakaan ole!
Monet tulosjohtamisen kautta johtamista lähestyvät johtajat sekä yksilöt itsessään saavuttavatkin selkeästi parempia tuloksia verrattuna tavoitejohtamiseen, mutta tässäkin mallissa lähes poikkeuksetta kaavasta puuttuu oikeanlaiset mittarit.
Ollaan tavallaan oikean asian äärellä, mutta ilman tarvittavia työkaluja. Yleensä suurimmaksi virheeksi muodostuukin se, että jätetään leijonanosa työkaluista käyttämättä, sekä lisäksi
- ei osata
- eikä haluta/tajuta ottaa itse tekijöitä, eli myyjiä, työkalun rakentamiseen mukaan.
Miten voit johtaa itseäsi tehokkaasti?
Jotta kehittyisit ansiokkaaksi Supermyyjäksi, sinun täytyy uskaltaa katsoa peiliin ja havaita toiminnassasi ne kohdat, jotka tarvitsevat korjausta.
Voit esimerkiksi aloittaa kysymällä itseltäsi, että mitä liikkeitä teit tai jätit tekemättä oman myyntiprosessisi aikana?
Missä kohdin oikaisit?
On sulaa hulluutta valehdella itselleen tai syyttää aina muita, kuten vaikkapa
- firmaa,
- hintaa,
- tuotetta,
- asiakkaita,
kun myynti ei kulje.
Sillä fakta on kuitenkin, että se suurin este sinun menestymisellesi katsoo sinua peilistä suoraan silmiin joka kerta takaisin.
On ihan sinun itsesi päätettävissä, kuinka kauan aiot pitää päätäsi pensaassa, mutta haluaisin kuitenkin lempeästi muistuttaa sinua siitä, että voit milloin tahansa valita myös tehokkaamman keinon edetä myynnillisesti.
Haluan myös näyttää sinulle, että MITÄ JA ENNEN KAIKKEA, MITEN, sinun pitää tehdä toisin, jotta tilanne muuttuisi sinun kannaltasi parempaan suuntaan❤
Kerron siitä sinulle ”Suorittajasta Supermyyjäksi” webinaarissa seikkaperäisesti.
Annan myös käyttöösi kehittämääni metodiin liittyvän, todella tehokkaan seurantatyökalun, jonka avulla pysyt webinaarin läpikäytyäsi itse valmentamaan itsestäsi Supermyyjän!
Lue lisää jäsenille tarjoamastani myynnin tuesta tästä.
Johtajan asenne johtamiseen
Robert Heller mainitsee muutamia johtajan kielteisiä asenteita, jotka ennen pitkää aiheuttavat terveellekin yritykselle suuria olemassaolon vaaroja. Näitä ovat mm. seuraavat negatiiviset asennemallit:
- ei tee väärin lainkaan
- kieltäytyy tunnustamasta yhtäkään virhettä
- viettää suurimman osan ajasta yrityksen ulkopuolella
- on kyllä-henkilöiden ympäröimä
- tekee kaikki päätökset ja usein tietämättömänä
- häärii omien tulojensa, viihtyvyytensä ja lisäetujensa ympärillä
- etsii henkilökohtaista julkisuutta
- roikkuu vallassa ja usein ympäristön mainetta kalvaen
Nämä samat negatiiviset asenteet löytyvät myös yllättäen monesta myyjästä itsestään, ei pelkästään esihenkilöistä.
Kun lisäksi otetaan huomioon erittäin kokeneen yrityspsykiatri David Goldemanin selvitykset kognitiivisen älykkyyden ja emotionaalisen älykkyyden merkityksestä yrityksen menestymiseen, ei voida liikaa alleviivata sitä, kuinka tärkeää on kiinnittää sekä johdon, että yksilön itsensä, huomiota asennekasvatukseen.
Joten, mitä varhaisemmassa vaiheessa tulet tietoiseksi tavastasi ajatella, sitä nopeammin pääset hyppäämään muutoksen junaan mukaan!
Jos et ensinkään ole tietoinen omasta uskomuskartastostasi, et mitenkään voi sitä lähteä muuttamaankaan.
Tilanne on vähän sama, kuin jos tilaisit taksin ja sanoisit kuskille, että aja jonnekin. Veikkaan, että pysyisitte melko pitkään ihan siinä kotiristeyksessä 😊
Joko tutustuit unelmakartastoon?
Yrittäjän menestystekijät
Jo 90-luvulla Tim Burns totesi menestyvän yrittämisen olevan hyvin yksinkertaista, mutta ei helppoa. Hänen mukaansa menestykseen tarvitaan seuraavat neljä menestystekijää. Näitä ovat:
- Usko
- Täsmä tietämys
- Aloitteellisuus
- Peräänantamattomuus
Nämä kaikki osa-alueet ovat sellaisia, joihin todellakin voit itse vaikuttaa merkittävästi, kunhan vain ensinnäkin tosiaan tulet tietoiseksi tavastasi ajatella ja toimia.
On hyvä muistaa, että jos olet toiminut jo pitkään tietyn kaavan mukaisesti, ei muutos tapahdu hetkessä. Sinun täytyy tavallaan opetella kaksi asiaa yhtä aikaa. Vanhasta tavasta pois ja uusi tapa tilalle.
Ja, kuten useampaan kertaan olen tainnut jo mainitakin, aivomme, tuo rakas ihana rasvaklönttimme, ei siedä muutosta ja enemmän kuin kiivaasti haluaa pitää sinut kiinni vanhassa, tutussa ja turvallisessa, jotta energiankulutus pysyisi minimissään.
Onneksi olet kuitenkin jo tietoinen tästä dilemmasta, joten pystyt hellän päättäväisesti viemään uudistusta eteenpäin niin halutessasi.
Ja kun vielä kieltäydyt palkitsemasta itseäsi tehdessäsi asioita vanhalla tavalla, helpotat muutosprosessia jonkin verran. Tätä samaa suosittelen myös esihenkilöille, joiden tehtävänä on saada myyntitiimi uudelle radalle.
- Vanha malli – ei palkintoa
- Uusi malli – palkinto
Seuraavaksi
Joko ehdit tutustua artikkeliin ”Rahaa nopeasti – näin tienaat myyjänä enemmän/ Supermyyjän 3 tärkeää askelmaa