Mitä häpeä on ja liittyykö se jotenkin kokemaamme itsekriittisyyteen? Entä mistä itsekriittisyys johtuu ja voiko näihin ikäviin tunteisiin vaikuttaa itse mitenkään?
Katsoin tässä taannoin todella mieleenpainuvan leffan, missä koskettavalla tavalla avattiin erään Jokeri nimisen mielenterveyspotilaan mielenmaisemaa.
Elokuva sai pohtimaan sitä rajua tosiasiaa, että nykyisin lamaannuttavan häpeän kokemukset ovat entisestään lisääntyneet monellakin kanssakulkijalla, samoten negatiiviset itsekriittiset ajatukset syövät ihmisiä hengiltä yhä kiihtyvällä vauhdilla.
Tämän johdosta päätin hieman penkoa aihetta syvällisemmin, ja jakaa kanssasi oivallukset, joita asian tiimoilta havaitsin.
Tutki ja tutustu
Mitä paremmin ihminen tietää, mistä häpeän sekä itsekriittisyyden tuntemukset mahdollisesti johtuvat, sitä helpompi hänen on silloin myös tarttua niihin ja tehdä tarvittavia muutoksia omassa uskomuskartastossaan näihin liittyen.
Sekä hakea niihin myös tarvittaessa ammattiapua mielenterveyden ammattilaisilta.
Keräsin sinulle tähän artikkeliin hieman taustatietoa sekä häpeään, että negatiiviseen itsekriittisyyteen liittyen.
Artikkelin lopussa on myös kootusti vinkkejä, mitä voit tehdä, jos koet, että kyseiset tunnetilat vievät aivan liian paljon tämänhetkistä energiaasi.
Mitä häpeä on?
Kun ihminen kokee häpeää, hän ajattelee, ettei hän riitä sellaisena, kuin on.
Häpeää tunteva ihminen pelkää kuollakseen, että muut tuomitsevat hänet ja ettei hän kelpaa joukkoon mukaan.
Häpeän tunteen taustalla on evolutionäärisesti syvä pelko siitä, että jää yksin, ilman lauman antamaa suojaa ja turvaa.
Häpeä on kuin monilonkeroinen meduusa, missä yhdistyy useita erilaisia tunteita kuten ahdistusta, inhoa, pelkoa, ja jopa vihaa.
Ikävintä häpeän tunteessa on kuitenkin se, että ihminen itse uskoo olevansa arvoton ja joukkoon sopimaton.
Jokainen häpeää tunteva ihminen käyttäytyy hieman eri lailla. Toiset tämä katala tunne saa pakenemaan, toiset hyökkäämään, ja jotkut laamantuvat täysin.
Häpeää tutkinut psykologi Katja Myllyviita toteaakin hyvin, että häpeä usein lisää eristäytyneisyyttä ja eristäytyneisyys lisää häpeää.
Noidankehä on valmis.
Mistä itsekriittisyys johtuu?
Itsekriittisyyden taustalla voi olla esimerkiksi tunnekylmä kasvuympäristö, koulukiusaaminen, vaikea parisuhde, sekä tietysti omat uskomukset, joista osa on sinun itsesi omaan mieleesi tallentamia, osan ovat muut sinun mieleesi tallentaneet elämäsi aikana.
Itsekritiikissä on tärkeää erotella eteenpäin vievä terve itsekritiikki negatiivisesta itsensä kritisoimisesta. Useiden tutkimusten mukaan jopa 80 % sanoo olevansa ankarampia itselleen kuin esimerkiksi ystävälleen.
Ronnie Grandell, työterveyspsykologi ja ”Irti itsekritiikistä” -kirjan kirjoittaja toteaa, että itsekriittiset ihmiset ovat usein muille hyvin empaattisia, mutta kohtelevat itseään todella ankarasti.
”Itsekritiikki on usein kuin luupilla soiva ääniraita. Se on kielteistä itsensä haukkumista, joka on toistuvaa ja voi pahimmillaan viedä monta tuntia päivästä”, Grandell kertoo.
On selvää, että jatkuva itsekritiikki saa aikaan sen, että elimistössäsi on päällä pysyvä stressitila, ja se puolestaan vaikuttaa kielteisesti kaikkeen muuhunkin elämässäsi.
Pahimmillaan negatiivinen itsekritiikki sekä itsensä häpeäminen voivat ajaa ihmisen tekemään jotakin hyvin peruuttamatonta, sillä hän ei välttämättä enää näe minkäänlaista ulospääsyä omassa tilanteessaan.
Miten itsekriittisyys yleensä ilmenee? Entä häpeä?
Vahingollinen itsekritiikki syyllistää, latistaa ja saa tuntemaan häpeää.
Ronnien mukaan se voi heikentää tavoitteiden saavuttamista opiskelijoilla, hidastaa tuloskehitystä urheilijoilla ja lisätä vitkuttelutaipumusta haastavien tehtävien edessä.
Häpeää tunteva ihminen myös usein sättii itseään, joten voidaan havaita, että molemmat tunteet ovat enemmän tai vähemmän yhteydessä keskenään.
Lisäksi häpeää tunteva ihminen usein eristäytyy ja jää yksin vatvomaan ongelmiaan.
Eero Rechardtin ja Pentti Ikosen Duodecimiin kirjoittama artikkeli saa pohtimaan häpeää aivan uudelta kulmalta.
On mielenkiintoista havaita, että häpeän kokemus jätetään usein aivan liian vähälle huomiolle. He kirjoittavat todella kattavassa artikkelissaan mm. näin:
”Helen Block Lewis on yksi häpeäpsykologian merkittävistä pioneereista. Hänen mukaansa häpeän huomiotta jättäminen psykoterapioissa ja psykoanalyyseissa on ollut syynä moniin epäonnistumisiin.
Häpeä on *) fenomenologisesti eräänlainen sisäänpäin tapahtuva räjähdys tai romahdus (ks. Lewis 1987b), joka lamauttaa ja pysäyttää (Lewis 1987a).
*) fenomenologia= eli oppi ilmiöistä tutkii todellisuuden ilmenemistä ihmiselle hänen kokemusmaailmassaan. Se on filosofian tutkimussuuntaus ja oppi, joka pyrkii tutkimaan tietoisuuden rakenteita havaintokeskuksessa. /Wikipedia
Psykoterapeutti tai analyytikko syyllistyy monesti tietämättään siihen, että hän saattaa potilaan tuntemaan häpeää.
Häpeä on usein kätkettyä. Jotta sitä voitaisiin käsitellä, sen olemassaolo on ensin osoitettava.
Helpoimmin havaittavia ovat häpeän seurannaiset ja sen välttämismenetelmät; eräitä näistä ovat ruumiilliset reaktiot: punastuminen, hikoilu ja vapina, lamaantuminen, apatia, liikapuheliaisuus, liikaesiintyminen, häpeämättömyys, piittaamattomuus ja kyynisyys.
Häpeä synnyttää raivoa, joka kohdistuu sekä itseen että toisiin.
Häpeäraivon käynnistämät kosto- ja väkivaltamielikuvat tai niitä toteuttava käyttäytyminen herättävät puolestaan syyllisyyttä.
Depression aiheuttajina häpeälamaannus ja häpeäraivo ovat usein syyllisyyttä primaarisempia (Lewis 1987a).
Häpeän erityisluonteen ymmärtämistä hämärtää se, että kirjallisuudessa häpeä yhdistetään kaikenlaisiin epäonnistumisiin pyrittäessä tavoitteisiin.
Häpeä liittyy kuitenkin nimenomaan vastavuoroisuuden tavoittamiseen, pyrkimykseen saada viesti perille ja toivottu vastaus siihen.
Se toimii kanssakäymistä ohjaavana tekijänä, sen varjelijana (Lewis 1987b).
Häpeä on se intensiivinen mielipaha, jonka koemme tyypillisesti silloin, kun tavoiteltu ja jo toteutuneeksi tai toteutuvaksi luultu vastavuoroisuuspyrkimys jää toteutumatta” (näin kirjoittivat Ikonen ja Rechardt artikkelissaan).
Ajatustensa vanki
Liiallisesta itsekritiikistä kärsivä ihminen on usein negatiivisten ajatustensa vanki, eikä hän pysty näkemään itsessään onnistujaa, vaikka hän olisi juuri suoriutunut annetusta tehtävästä erinomaisesti.
Väestöliiton psykologin Anna Salmen mukaan liiallinen itsekritiikki on yhteydessä erilaisiin mielenterveyden ongelmiin.
Tutkimuksissa on esimerkiksi havaittu, että masentuneet ihmiset ovat itsekriittisempiä kuin verrokit. Liiallinen itsekritiikki on yhdistetty myös ahdistushäiriöihin, syömishäiriöihin ja ihmissuhdeongelmiin.
Liiallinen itsekriittisyys voi kulminoitua siihen, että ihminen alkaa oireilla monin eri tavoin.
Liiallisen itsekritiikin voi tunnistaa siitä, että mieli täyttyy kielteisistä ajatuksista ja tulee väsymyksen sekä alavireisyyden oireita.
Itsetunto alenee, eikä ihminen pysty nauttimaan asioista ja elämästä enää samalla tavalla kuin aiemmin. Liiallinen, pitkään jatkunut itsekritiikki voi pikkuhiljaa johtaa masennukseen.
Vinkkejä tilanteen korjaamiseksi
Harjoittele myötätuntoista, tietoista läsnäoloa. Jos sinulla on kriittisiä ajatuksia itsestäsi, mielesi saattaa ohjelmoida sinut luulemaan, että sinä olet yhtä kuin nämä ajatukset.
Olisi äärimmäisen tärkeää tulla tietoiseksi siitä, että kyseessä on todellakin vain ajatus, joka ei todellakaan ole sama asia kuin sinä.
Se on vain ajatus, ei sen enempää. Niitä tulee ja menee kuin hyttysiä kesällä.
Esimerkiksi, jos ajattelet, että olet laiska vätys, sinun olisi hyvä lähteä miettimään, mistä tämä ajatus kumpuaa mieleesi, eli mikä mielen loogisen tasosi portaista aktivoituu, koska pidät tätä ajatusta tällä hetkellä totena?
Voit helposti lähteä tutkimaan tätä porrasta, jolloin saat myös muokattua negatiivisen uskomuksen täysin toisenlaiseksi halutessasi.
Tutustumme ”Unelmakartasto” luentosarjan neljännessä osassa syvällisesti mielen loogisiin tasoihin sekä siihen, miten voit niitä halutessasi muokata niin, että ne palvelisivat paremmin sitä tavoitetta, jota kohti haluat jatkossa lähteä kulkemaan.
Sinun onkin hyvä myös pohdiskella sitä, mitä kohti itsekritiikkisi on sinua itse asiassa viemässä juuri nyt?
Onko kyseinen visio sittenkään niin tärkeä, vai onko se ehkä jokin vanha jäänne jostakin sellaisesta aiemmasta visiostasi, jota kohti ehkä halusit mennä esim. kuusi vuotta sitten, mutta et enää?
Muuttuva ihminen
Ihminen muuttuu joka päivä hieman. Sinä et ole enää se sama ihminen, mitä sinä olit vaikkapa 4 vuotta sitten.
Myös unelmat muuttavat muotoaan. Ne ovat voineet tarkentua, laajeta, pienentyä, tai jopa vaihtua kokonaan matkan varrella.
Joillakin omia unelmia ei oikeastaan ole edes ollut, vaan vaatimukset ovat tallentuneet sinuun esimerkiksi vanhempiesi tai puolisosi toimesta.
Joten yksi todella hyödyllinen keino päästä irti negatiivisesta itsekriittisyydestä on myös tulla tietoiseksi nykyisestä OMASTA unelmastaan sekä visiostaan.
Kun sinulla on kristallinkirkkaana se kuva mielessäsi, mitä kohti haluat lähteä etenemään, voit helposti heittää vanhentuneet itsekriittiset ajatukset itsestäsi romukoppaan.
On aika siirtyä eteenpäin ja on aika valita ne äänet, joita haluat mielessäsi kuunnella päivittäin.
On täysin sinun oma valintasi, ovatko ne kannustavia ja sinua eteenpäin vieviä ajatuksia, vaiko sellaisia, mitkä syövät sinua sisältä päin palasen kerrallaan.
Kartta ei ole maasto, ja sinä päätät, millaisen kartan itsellesi luot. UGH, olen puhunut. 💎
Joko luit tämän? ”Miten pysyä positiivisena, jos on uupunut?”
