Kristallikaupunki syntyi halusta auttaa ihmisiä, jotka janoavat muutosta elämäänsä.
Halusin luoda paikan, mistä unelmiensa etsijä löytäisi uusia voimavaroja sekä vahvoja, käytössä testattuja työkaluja matkallensa mukaan, sekä olla sinulle se ystävä, joka hyväksyy sinut omana itsenäsi.
Kannustaen ja tukien sinua riippumatta siitä, missä elämäntilanteessa olet. Tai miten muut ovat sinut lokeroineet.
Täällä et ole liian pieni, iso, äänekäs, hiljainen, kaunis, ruma, laiha, lihava… vaan ainutlaatuinen, upea ihminen omalla ainutlaatuisella matkallaan, jota elämäksikin kutsutaan. Aivan kuten me kaikki muutkin.
Kaupunkimme perustukset ovat vahvat, sillä niiden kantavana voimana on yksi ainoa ajatus:
Vilpitön halu auttaa yhteisömme jäseniä voimaan elämässään paremmin.
Kaunis kaupunkimme rakentuu askelma kerrallaan. Yhteisön kasvaessa myös kaupunkimme kasvaa.
Sen tarjonta monipuolistuu, jolloin jokainen asukas saa yhä enemmän mahdollisuuksia rakentaa elämäänsä haluamaansa suuntaan.
Anna tarinan viedä
Useiden kansainvälisten tutkimusten pohjalta on selkeästi nähtävissä, että ihminen oppii parhaiten leikin, tarinan sekä sadun kautta.
Siksi myös Kristallikaupunki on rakennettu siten, että se herättää sinun uinuvan mielikuvituksesi tehokkaammin käyttöösi.
Luota huikean mahtaviin aivoihisi ja anna kaupunkimme tarinoiden, sekä kauniiden yksityiskohtien, viedä sinut syvälle alitajuntasi kerroksiin, sinne, missä haluamasi muutos lopulta tapahtuu.

Ole rohkeasti oman elämäsi Kristallikuningatar tai kuningas, ja käytä valtavaa mielenvoimaasi muokataksesi elämästäsi juuri sellainen, millaisen sen ikinä haluatkaan olevan!
Kristallikerho
*****TIEDOTUS****
*****Päivitämme järjestelmiämme, kerhoon liittyminen ei ole toistaiseksi mahdollista******
Jos sivujemme sisältö koskettaa ja resonoi sielussasi, olet lämpimästi tervetullut Kristallikerhoomme.
Kerhoon liittyminen on maksutonta.
Liittymisen jälkeen saat välittömästi sähköpostiisi linkin ladattavaan ”Muutosvoima löytyy ajatuksistasi” e-työkirjaan, sekä virtuaalisen avainkoodin, jolla saat kerholaisille suunnatut materiaalit auki.
Jäsenalue
- Haluatko oppia muokkaamaan mielen loogisia tasojasi tehokkaasti?
- Tai tutustua mystiseen ”positiivinen aie” teoriaan, joka mullistaa käsityksesi siitä, miten voit päästä irti sinua rajoittavista tavoista?
- Entä kiinnostaisiko sinua saada säännöllisesti tukea, minkä avulla pidät energiasi sellaisissa värähtelyissä, jotka vievät sinua pikavauhtia unelmiesi polulla eteenpäin, jotta et lupsahtaisi takaisin entiseen?
Lisäksi, jos toimit myyntialalla, saat myös käyttöösi todella tehokkaan menetelmän, minkä avulla tulet
💎Suorittajasta Supermyyjäksi ja voit heittää pysyvät hyvästit laihoille myyntituloksille!
Puhun kerhossa asioista niiden oikeilla nimillä, ilman näennäistä ylipositiivista hypetystä, sillä fakta on myös se, että ilman kokemuksia pettymyksistä, suruista tai epäonnistumisista olisi lähes mahdotonta opettaa asioita, joista kerholaisille kirjoitan.
Voit tutustua jäsenalueen sisältöön tästä.

Miksi minä voin auttaa sinua
Olen opiskellut vuosikymmeniä erilaisia henkiseen kehitykseen liittyviä aihealueita, ja lukenut kilometrittäin teoksia ja kirjoja tähän liittyen.
Olen osallistunut kymmeniin sekä Suomessa, että kansainvälisissä forumeissa järjestettyihin alan koulutuksiin.
Osa koulutuksista on maksanut minulle tuhansia euroja, mutta oppi, mitä niistä olen saanut, on ollut niin merkittävää, että jokainen euro on todellakin ollut sijoittamisen arvoinen.
Koulutukset ovat sisältäneet mm. NLP:tä, EMT:tä, hypnoosia, meditointia, manifestointia, sekä paljon, paljon muuta henkiseen kehitykseen liittyvää.
Olen myös toiminut pitkään myyntialalla eri organisaatioissa sekä myyjänä, yrittäjänä että valmentajana. Myös näistä kokemuksista kertyneet laajat opit annan jäsenille käyttöön oppaiden sekä webinaarien välityksellä.
Mutta ennen kaikkea elämä itsessään on antanut minulle roppakaupalla haastavia tilanteita ja kokemuksia, joissa olen joutunut kohtaamaan välillä melko rajullakin tavalla oman rajallisuuteni ja voimattomuuteni.
Olen kulkenut läpi mustan yön, joten tiedän tasan tarkkaan, millaista on elää, kun kaikki toivo tuntuu olevan ikuisesti menetetty.
Lämpimästi tervetuloa Kristallikaupunkiin
Olen kiitollinen siitä, että tulit Kristallikaupunkiin.
Toivon, että voin auttaa sinua elämäsi matkalla, ja että voin antaa sinulle ystävänä sekä tasavertaisena kanssakulkijana valoa ja toivoa myös niinä pimeinä ja synkkinä hetkinä, joihin väistämättä välillä törmäämme.
Olet ihana ja rakas, ja toivotan sinut sydämestäni tervetulleeksi osaksi yhteisöämme.
Olet tullut juuri tähän hetkeen ja tälle sivulle tarkoituksella. Tervetuloa kotiin ❤
Rohkaisevin ajatuksin; Kiki Vainionpää